Tarinoita
Tällä sivustolla on eri perheiden omia kokemuksia ja tarinoita siitä, kun perheeseen syntyy kehitysvammainen lapsi. Vammaisen lapsen syntymä kirvoittaa monenlaisia tunteita. Iloon voi sekoittua myös surua. "Miksi juuri minulle?" Sivuston tarinat avaavat kurkistusluukkuja eri perheiden tunteisiin kehitysvammaisuuden äärellä.
Kotisivuilta ja blogeista pääsee kurkistamaan kuinka elämä on jatkunut alkushokin jälkeen. Jokaisella perheellä on oma, kaunis tarinansa. Jokainen lapsi oma yksilönsä. Mitään valmista kaavaa tai muottia ei ole kuinka elämä muotoutuu kehitysvammaisen lapsen myötä. Yhteistä kaikille on kuitenkin Downin syndrooma.
Tämä sivu on tarkoitettu yhdeksi vertaistuen muodoksi. Erilaisten tarinoiden joukosta toivottavasti erottuu ne, jotka koskettavat itseään ja herättävät ajatuksia. Vaikkakin joukossa on myös hallituksen jäsenten kirjoituksia ja ajatuksia, ne eivät välttämättä edusta yhdistyksen linjausta.
Tarinoita
|
Raskausaika oli yhtä tunteiden myllerrystä. Monta kertaa olimme tilanteessa, jossa mietimme onko pienellä tytöllä kaikki hyvin. Tässä meidän tarina. |
|
RAKAS ELLA,
19.9.2006 kävelen paikallisessa marketissa ison vatsani kanssa. Näen kassalla ihanan pienen pellavapäisen downpojan. Mietin häilyvän hetken häntä ja hänen söpöä olemustaan, sinä masuasukkini muistutat itsestäsi potkaisemalla. Ajattelen, että kunpa sinulla olis kaikki kunnossa...
|
|
Isä, äiti sekä 8-vuotias Samuel ja 6-vuotias pikkuveli, siinä meidän perhe lyhykäisyydessään. Kotisivut: www.jalot.fi sekä blogin osoite: http://pikkune213.blogit.fi |
|
Tiitus syntyi liputuspäivänä 04.06.07. Hän asuu perheensä kanssa Pirkanmaalla, Ikaalisissa. Perheeseen kuuluu Asko-isä, Susanna-äiti, isosisko Oona ja isoveli Aamos. |
|
Pirita oli erityisen Eemin syntymähetkellä heinäkuussa 2008 29-vuotias. Perheeseen kuuluu myös lokakuussa 2005 syntynyt Jimi-poika, sekä insinööri-isä vuosimallia 1983. |
LINKKILISTA
Näin meillä elellään! Erilaisten perheiden kotisivuja ja blogeja, jotka raottavat verhoa erityisperheen elämään. Yhteistä kaikille on lapsi, jolla on Downin syndrooma.
Tiitus-pojan kotisivut ja blogi
Jalon perheen kotisivu ja blogi
